Moi, kiva tavata!

Minä olen Taina

Olen ammattikohtaaja ja Ajatusten aikalisän perustaja-yrittäjä. 

Haluan olla luomassa ihmismyönteisempää työelämää ja teen sen työnohjausten, valmennusten ja rentoutusten avulla. Erityisesti haluan tuoda työelämään lisää empatian taitoa ja itsemyötätuntoa jatkuvan riittämättömyyden ja vaatimuksien sijaan. 

Koulutukseltani olen palveluohjaukseen suuntautunut sosionomi (AMK), integratiivinen työnohjaaja (STOry), äänimaljahoitaja sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentava asiantuntija.

Töiden ulkopuolella olen 19- ja 15- vuotiaiden nuorten äiti ja perheemme ainoa aikuinen. Parhaita asioita arjessani ovat ehdottomasti maanantait, värit, luovuus ja läsnäolo. Nautin työstäni ja itseni kehittämisestä erilaisten koulutusten myötä. Ison osan ajastani vietän myös penkkiurheillen lasteni pelikenttien reunoilla. Erityisesti pesäpallokentät ovat tulleet tutuksi tässä reilun kymmenen vuoden aikana.


Tällä hetkellä eniten innostun tulevaisuuden työelämän teemoista, läsnäolon taidoista, luonnon loputtomasta ihmettelystä ja keho-mieliyhteyden tutkimisesta. 

Ennen siirtymistäni Ajatusten aikalisän ohjaksiin, olen saanut työskennellä monipuolisesti sosiaali- ja nuorisoalan eri tehtävissä yli kymmenen vuotta. Tein töitä eri lastensuojeluyksiköissä, rikos- ja riita-asioiden sovittelussa, Kelan ammatillisen kuntoutuksen palveluissa sekä työpajaympäristöissä. Yrittäjäksi siirryin etsivän nuorisotyön tehtävistä, joka oli monipuolisuudessaan ja moniammatillisuudessaan parasta mitä olla saattoi, mutta intuitioni kertoi, että on aika siirtyä eteenpäin. 

Tänään olen ennen kaikkea ihmistyötä tekevien työnohjaaja, mutta olen myös ihmissuhdetyön ammattilainen ja vuorovaikutuksen sekä läsnäolon taitojen asiantuntija. Ohjaan ja valmennan työyhteisöjä, ryhmiä ja yksilöasiakkaita alasta riippumatta. Teen työtäni ylpeästi sosiaali- ja nuorisoalan taustastani käsin ihmisläheisesti ja yksilöllisesti. En usko yhteen ja oikeaan kaavaan, joten jokainen prosessi räätälöidään hyvinkin yksilöllisesti. Kysyn tarvittaessa rohkeasti ne vaikeimmatkin kysymykset, tarjoan lempeää tukea ja kannustusta sekä uskallan haastaa kehittymään.

Työskentelyni pohjautuu hyväksymis- ja omistautumisterapiaan sekä ratkaisukeskeisiin, dialogisiin ja narratiivisiin elementteihin. Luotan keskusteluihin, luovuuteen ja läsnäolon taitoihin matkalla kohti yhteistä päämäärää.

Tärkein tehtäväni on olla ihminen ihmiselle, aidosti ja läsnä ollen. Yhdessä hetkessä se voi olla dynaamista kehittämistä ja toisessa riittää että ollaan olemassa ja hengitellään. Molemmat hetket ovat silti yhtä arvokkaita ja tärkeitä.

Lämpimästi tervetuloa oivallusten, mahdollisuuksien ja kasvun matkalle!

Koulutukseni 

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentava asiantuntija

Hyvinvointivalmentaja TCA 34op 2021

Jatkokoulutus 50op 2023-2024

Integratiivinen työnohjaaja (STOry) 2023

Äänimaljahoitaja 2021
Mielenterveyden ensiapu 2018

NLP-perusteet 2017

Psykologian perusopinnot (avoin yliopisto) 2014

Sosiaalitieteiden perusopinnot (avoin yliopisto) 2013

Sosionomi (AMK) 2011
Hotelli- ja ravintola-alan perustutkinto + lukio 2004
...sekä lukemattomia lyhyempiä koulutuksia..

Työkokemukseni

Ajatusten aikalisä- valmentaja, työnohjaaja, äänimaljarentouttaja, yrittäjä 2021- kokoaikainen 2022-

Keikkasijainen lastensuojeluyksiköissä 2023-

Etsivä nuorisotyöntekijä 2017-2022

Ammatillisen kuntoutuksen sosiaaliohjaaja 2015-2017

Nuorten työpajan starttivalmentaja 2015

Rikos- ja riita-asioiden sovitteluohjaaja 2014

Ohjaustyö eri lastensuojelulaitoksissa, sekä mielenterveys ja päihdekuntoutujien parissa 2011-2014

Lisäksi olen tehnyt töitä hotelli- ja ravintola-alalla tarjoilijana, hotellin vastaanotossa, siivoamassa, pikaruokalassa ja jakanut mainoksia ja oppinut taidon jos toisenkin harrastusten ja kiinnostusten kautta!

Joko käärin hihat?